"The beauty of this ride ahead, such an incredible high!"

 

"I think it's time for a little story... it's definetly Storytime!"

 

Heippa vaan pitkästä aikaa, ihmiset rakkaat! Vähän on taas tullut elettyä hiljaiseloa blogin tiimoilla, mutta nyt on uusi tietsikka vihdoinkin saatu jotenka pystyy taasen kirjoittelemaan! Ja, kuten yllä olevasta linkistä voikin jo päätellä, on tarinatuokion aika jälleen koittanut... ;) Brace yourselves!!!

 

 

Tämänkertainen tarinamme ei, toisin kuin aikaisemmat käsittelekkään keikkaa. Tai kyllä itse asiassa käsittelee, mutta hieman, no, erilaista keikkaa kuin yleensä. Koin nimittäin elämäni ensimmäistä kertaa livekeikan elokuvateatterissa! Kyllä, aivan oikein luit.

 

Marraskuun 28.päivä kävin pyörähtämässä Helsingin Tennispalatsissa, katsomassa Nightwishin Wacken Open Air-festareilla kuvattua keikkaa joka kuvattiin bändin uutta live-dvd:tä varten. Kyseinen tapahtuma oli ikään kuin dvd:n ensi-ilta, ja itselleni todella ainutlaatuinen tilaisuus ja kokemus, sillä en ole ikinä ollut mukana missään vastaavassa. Ja kun kuulin tapahtumasta ensi kerran, tiesin että siellä täytyisi olla paikalla, tuli mitä tuli. En saanut itselleni ketään seuraksi, joten tein (mielestäni) rohkean päätöksen lopulta lähteä yksin, koska tiesin etten voisi elää itseni kanssa jos en olisi mennyt. Uskalias matkani alkoi puoli 5 jälkeen alkuillasta, jolloin lähdin bussilla Helsinkiä kohti, juuri sopivasti pakoon alkavaa lumimyrskyä. Bussimatka meni varsin joutuisasti ja mukavasti, ja perillä Kampissa olin hieman ennen seitsemää illalla. Keikkanäytös alkaisi vasta kello 21, mutta päätin silti mennä suoraa päätä Tennispalatsille ja hengailla siellä, koska näin en varmasti ainakaan pääsisi eksymään. Tutkailin kaikessa rauhassa paikkoja, ja ehdin hetken pähkäillä missä oikea sali olisi, sitten kävin juomassa nopeasti kahvin ja menin takaisin etsimään salia, jonka sitten melko äkkiä löysinkin. Kello oli jo hieman yli 8, eli enää ei olisi tuntiakaan näytöksen alkuun. Jäin salin ovien eteen odottelemaan, ja siellä oli odottamassa jo kiitettävä määrä tovereitani, eli muita Nightwish-faneja.

Äkkiä ohitseni käveli eräs pitkä, vaaleahiuksinen mies jonka näin vain ensin takaapäin mutta tämä näytti todella tutulta, ja kun mies kääntyi tajusin sen olevan Nightwishin manageri, ja hänen perässään tuli kukapas muu kuin bändin rumpali Jukka Nevalainen. Jukan näkeminen sai aikaan sellaisen fanityttökohtauksen että meinasi olla vaikea pitää sitä ylipäätään sisälläni, mutta onnekseni sain hillittyä itseni ja huusin ja kiljuin ja hihitin sisäisesti niin ettei mitään rajaa! Katselin miten Jukka ja manageri Ewo menivät sisään saliin sulkien ovet perässään, ja hetken päästä Ewo tuli sieltä ulos, lastaten ovien viereselle pöydälle pienen pinon bändin uudella promokuvalla varustettuja postikortteja, ja tottahan kävin heti nappaamassa yhden kortin itselleni. Lopulta kello tuli yhdeksän, ovet avattiin ja pääsimme saliin, jossa Jukka, uusi laulaja Floor Jansen ja uuden dvd:n ohjaaja lausuivat muutaman sanan, sitten itse keikka alkoi.

Ja voi helkkari sentään... se keikka, se se vasta oli jotain! Oli aivan uskomatonta katsella lempibändinsä keikkaa suurelta valkokankaalta, ja toisen tai kolmannen biisin aikana aloin vaipua ikään kuin jonkinlaiseen transsiin, tuntui että minut olisi imaistu keikalle mukaan ja unohdin melkein kokonaan olevani elokuvateatterissa. Aloin ensin heiluttaa päätäni hieman hitaammin, mutta koko ajan olin enemmän ja enemmän mukana ja lopulta viskoin hiuksiani, moshasin ja heilutin nyrkkejäni niin kuin yleensä keikoilla on tapana tehdä(ainakin minulla!). En edes kertaakaan tuntenut oloani kiusalliseksi tai että ihmiset olisivat tuijottaneet kuin hullua, ja sitä paitsi, vaikka joku olisikin tuijottanut, en olisi välittänyt, en sitten alkuunkaan. Sain elää uudestaan sen mahtavan fiiliksen minkä koin kahdesti kesällä suosikkibändini keikalla, ja vain sillä oli merkitystä!

Kun keikka oli loppunut, koko sali nousi ylös huutamaan ja taputtamaan, ja käännyimme kaikki katsomaan ylimmälle penkkiriville missä istuivat Jukka, Floor sekä ohjaaja Ville Lipiäinen, ja he ottivat nöyrinä mutta iloisina suosionosoituksemme vastaan. Lähdin alas ovien luokse, ja siellä eräs todella mukava helsinkiläistyttö ja hänen poikaystävänsä tulivat juttelemaan kanssani ja aloimme vaihtaa mielipiteitä ja kommentteja keikasta. Huomasimme Jukan ja Floorin jääneen ylös faneja tapaamaan ja antamaan nimmareita ja kuvia, ja päätimme lähteä kapuamaan portaita takaisin ylös Jukan juttusille. Vaikka ujostuttikin ihan mielettömästi, uskalsin pyytää Jukkaa kanssani kuvaan ja vaihdoin jopa hänen kanssaan muutaman sanan. Täytyihän sitä lempparirumpalia myös halata, jonka jälkeen hipsimme vielä Floorin luo ja pyysin häntäkin kuvaan, johon hän suostui reippaana. Siinä on sitten mukava nainen, joskin todella pitkä! Ei häntä turhaan nimitetä Lentäväksi Hollantilaiseksi, hahah!

 

Kuvasessioiden jälkeen lähdin Tennispalatsilta uusien tuttavuuksieni kanssa, ja he pyysivät minua lähtemään jonnekkin "Nightwish-oluelle" kanssaan mutta valitettavasti en ehtinyt, sillä piti kiiruhtaa jo bussiin joten, he saattoivat minut Kamppiin linja-autoasemalle ja lähdin pikkuhiljaa kotia kohti, kellon lähestyessä jo puoltayötä. Bussissa ollessani en voinut mitään muuta kuin hymyillä, ja kelailla illan tapahtumia päässäni sekä miettiä miten käsittämättömän voikin yhtä bändiä rakastaa. Omalta osaltani ilta oli erittäin onnistunut ja ylitti villeimmät kuvitelmani, enkä kadu hetkeäkään että lähdin tuonne ja pääsin siten osaksi jotain todella ainutlaatuista ja mahtavaa.

Sanotaan näin, että sain jälleen kerran muistuksen siitä, miksi Nightwish on bändinä minulle ylitse kaikkien muiden ja pysynyt ykkössuosikkinani kaikki nämä vuodet. Ja hetket, joita tämän bändin kanssa olen saanut kokea, ovat sellaisia mitä en vaihtaisi mihinkään maailmassa. Tästä aiheesta voisin kirjoittaa sivutolkulla, mutta ehkäpä tyydyn nyt lopettamaan tällä erää tähän. Sain tuosta illasta ja tuosta livekeikasta sen verran potkua ja voimia että jaksan taas vaikka kuinka kauan! Ja loppuun vielä pienen pieni biisinpätkä kuvaamaan kyseisen illan tunnelmia...

 

"Wonder, mystery, wherever my road goes
Early wake-ups in a moving home
Scent of fresh-mown grass in the morning sun
Open theme park gates waiting for

Riding the day, every day into sunset
Finding the way back home!"

 

Until next time, my dear Imagineers! ;)